keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Back to basic :)



No niin, juoksutauko on ohi, koira on edelleen loistava- ohjaaja tulisi ampua;) Nyt on ollut videokamera kovassa käytössä treeneissä, on todella opettavaista katsoa ratoja jälkikäteen- varsinkin hidastettuna suuresta laajakuva televisiosta;) Eniten mikä ohjauksessa mättää on vartalon käyttö, yleensä sohin käsilläni itään ja vartalo on taas länteen- ja länteehän sitä sitten lähetään ;) Fiksu koira. Pitäisi huomioida vartaloa paremmin, aivan kuin ratsastuksessakin, napa on se mikä kääntää 500kg hevosen, luulisi koirankin taipuvan.. Kädelliselle on vain niin helppoa käyttää käsiään, vaikka olkalinja on varmaan koiran kannalta ratkaisevammassa asemassa.. Oppia ikä kaikki:)

Weppi on iloinen agilityharrastaja, tykkää touhuta siinä missä minäkin. Viettiä en ole vielä(kään) saanut nostetuksi tarpeeksi, koiralle edelleen paras palkka on olla minun seurassani. Täytyy myöntää että kaikesta huolimatta olen otettu saamastani huomiosta. Lassekin naureskeli viime viikolla, että voisin vallan mainiosti ottaa Wepin pikkujouluihin mukaan, tanssiravintolassakin olisi varmasti tyytyväisenä pienellä kerällä baarijakkaran alla kunhan minä olisin läsnä. Voin sieluni silmin kuvitella tilanteen ja toteavan Lassen olevan jälleen oikeassa;)

Bc-rouvakin täyttää vuosia, Chiqi saa kakkuunsa 9.n kynttilää. Hassua etten muista aikaa ilman Chiqiä, tuntuu että se on ollut minulla aina.. Upea ja ainutlaatuinen vanha rouva, vaikka sitä välillä parjaankin. Chiqi on alkanut viimeaikoina ottamaan "omankäden" oikeuksia, usein näyttää vain keskisormea eikä ota käskyjä kuuleviin korviinsa.. Ja rosvoaa pöydältä.. Ja karkailee pihalta omille iltalenkeilleen.. Ja ei suostu pujottelemaan keppejä, vaan häipyy takakuistille.. Ja yrittää napsia kun ottaa pantaa pois.. Ja juoksee karkuun kun yrittää pukea takkia/ heijastiliiviä... Ei voi kuin nauraa ovelalle vanhukselle, joka on päättänyt laittaa elämänsä risaiseksi eläkeputken kunniaksi ;)