keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Monipuolinen Nti Saukko

Nti Saukon kanssa olemme laittaneet nyt sukset kesäteloille ja aloitettiin polkupyöräkausi, ensimmäiset lenkit sujuivat paremmin kuin hyvin.. Tästähän saattaa tulla kisalaji kesäksi, ainakin AD-titteli houkuttelisi omistajaa;)

JUOKSUKOE/AD



20 kilometrin matkan kulkeminen 12 - 15 kilometrin tuntivauhtia.


Koiran on juostava kytkettynä (järjestyssäännön mukaisesti) normaalia ravia ohjaajan oikealla puolella polkupyörän vieressä. Ylikiihtynyttä juoksemista on vältettävä. Talutin on pidettävä tarpeeksi löysällä, jotta koiralla on mahdollisuus sopeutua kulloiseenkin vauhtiin. Kevyt vetäminen taluttimesta (edessä juokseminen) ei ole virheellistä, mitä sitä vastoin on jatkuva perässä riippuminen.

8 km:n juoksun jälkeen pidetään 15 minuutin tauko. Tauon aikana arvosteleva tuomari tarkkailee koirissa mahdollisesti esiintyviä väsymyksen merkkejä. Yliväsyneet koirat eivät saa jatkaa koetta.

Tauon jälkeen ajetaan seuraavat 7 km, minkä jälkeen pidetään 20 minuutin tauko. Tämän tauon aikana on koiralle annettava mahdollisuus liikkua vapaasti olematta pakon alaisena. Hieman ennen seuraavan juoksuosuuden alkua on arvostelevan tuomarin tarkastettava esiintyykö koirissa mahdollisia väsymyksen merkkejä tai mahdollisia polkuanturoiden haavaumia. Yliväsyneet koirat tai ne, joiden tassut ovat rikkoutuneet eivät saa jatkaa koetta.

Viimeisen juoksuosuuden (5 km) päätyttyä on pidettävä 15 minuutin tauko, jonka aikana koiralle on annettava mahdollisuus liikkua vapaana vailla pakotteita. Arvostelevan tuomarin on nyt todettava osoittaako koira väsymystä tai ovatko sen polkuanturat rikkoutuneet. Tehdyt huomiot on kirjattava. Tuomarin ja kokeen johtajan on saatettava koiria jos mahdollista niin polkupyörällä tai seurata autolla. On välttämätöntä, että kokeeseen osallistujia seuraa auto, jotta koirat, jotka osoittavat, etteivät ne selviydy rasituskokeesta voidaan kuljettaa autolla pois.

Koesuoritusta ei hyväksytä, jos koira menettää kaiken temperamenttinsa ja kovuutensa, osoittaa epänormaalin voimakasta väsymystä tai ei jaksa ravata 12 km:n tuntivauhtia (1 km/5 min), vaan tarvitsee suoritukseen huomattavasti pitemmän ajan.

Juoksukokeen päätyttyä järjestäytyvät ohjaajat tuomarin antamien ohjeiden mukaan harjoituskentälle koirien seuratessa ohjaajaansa taluttimessa perusasentoon. Kukin osallistuja suorittaa vuorollaan koiransa kanssa suorituksen ”seuraaminen vapaana” Liike voidaan myös suorittaa kytkettynä löysässä taluttimessa. Suoritus täytyy tehdä koeohjeen mukaisesti. Liikkeen aikana ei suoriteta ampumakoetta.


Kuulostaa helpolta, eikös ;)

Ei kommentteja: