Sain kipinän välittömästi (ylläri) ja hetkeäkään hukkaamatta marssin lintukainalossa pihamaalle. Mietin treenin niin, että teen ensimmäiseksi mahdollisimman hankalan piilotuksen, ja alan helpottamaan tarpeenvaatiessa. Vein linnun 60metrin päähän koirasta ja viskasin varmuudeksi vielä joenyli ettei etene pummilla minun jälkeä pitkin. Palasin makuulla olevan koiran luokse ja päästin töihin. Nasta teki työtä käskettyä ja työskenteli mallikkaasti, paljon parempi kuin viimevuonna. Nyt eteni ainoastaan ilmavainulla ja suoritti tehtävän leikiten. Luovutus oli tosi nätti, ei mälynnyt eikä pudotellut. Olen kyllä niin tyytyväinen noutoihin sekä luovutuksiin, ei jälkeäkään pitkään piinanneesta epävarmuudesta. Kokeilin myös tokopuolen tunnistusnoutoa apuhajulla(lintu) ja arvaten sieltä tuli oikea niin nätisti että hymyilen leveästi seuraavaan viikkoon saakka :)
Fasaaniprojekti etenee ja odotettavissa 100 untuvikkoa lähipäivinä. Kaikkeen sitä koiraharrastajana joutuukin ja mitäpä sitä ei koiran eteen tekisi. Tällä alueella on lintuja/ tilanteita niin vähän että on mahdoton saada koirasta koekuntoista ilman omia istukkaita. Varsinkin kun koirasta huokuu potentiaalia ja paloa, olisi hulluutta jättää näin kyvykäs yksilö pelkästään lemmikiksi tai allekirjoittaneen hupuilukoiraksi. Fasaanitarhaus oli alunperinkin suunitelmissa, toteutus tulee ainoastaan vuoden myöhässä;) Viime syksyisistä fasaanikukoista jäljellä vain mukavat muistot, joten nyt on hyvä hetki toteuttaa projekti aavistuksen suuremmassa mittakaavassa.
Just relax <3 |
Sitä lampun syttymistä odotellessa ;) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti