torstai 1. lokakuuta 2009

Imatran Match Show 27.8.

kuva Tre 2009, odottamisen tuskaa;)

Lähdin katsomaan toko-kilpailuja Imatralle joiden jälkeen mukavasti järjestettiin mätsäri. Korkeimmissa luokissa(VOI &EVL) ei tuloksia tullut, joten pystit jäivät odottamaan onnistuneita suorituksia seuraaviin kilpailuihin. Hurjaa miten vaikea laji toko on, jokainen meistä tietää liikkeet ennalta, mutta harva pystyy pitämään pakettin kasassa ilman, että koira ennakoi liikkeitä ja motivaatio säilyy.. Kipinä syttyi ja naksu on taas kaivettu esille, kotona höyläillään ja viilaillaan, ehkä ensi kesänä on kilpailuiden aika;)

Mätsärissä Weppi porskutteli tuttuun tapaan iloisesti ja säpäkästi, upesti sijoittui pienten punaisten kakkoseksi. Wau. Tällä kertaa luokkavoittoon olisi tarvinnut Imatralaisuuden tai tuomarin tuttavuuden, silminnähden vietiin rankalla kädellä kotiinpäin. Mutta leikkiähän tämä vain on, koiran iloinen esiintyminen pelkästään saa hyvälle mielelle, palkinnot ovat sitten vain lisämauste. Luumäelle lähti tälläkertaa hiustenkuivaaja, Imatran Kylpylään ilmaislippu, kertakäyttöastioita(Suomen Kerta oy on Imatralta), pystejä, ruusuke sekä tietysti koiralle ansaittuja herkkuja.

Huomenna mennään speedrace juoksukilpailuun, missä itse ei voi tulokseen kummemmin vaikuttaa, luvassa siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Minikoiria oli ilmoitettu 56kpl, katsotaan mihin vauhti podengolla riittää, jäniksen perään lähtee kyllä kuin hauki rannasta, saas nähä kelpaanko minä koiralle saaliiksi;)