maanantai 26. syyskuuta 2011

Imatralta tuomisina tokonostetta ja kassillinen palkintoja :)

Imatran kennelkerho järjesti sunnuntaina ensin tokokokeen ja sen jälkeen oli tarjolla match show halukkaille. Pakkasin pikkuketyn ja portugalilaisen skodaan ja lähdimme aamupäivästä seuraamaan tokokoetta. Haaveissa oli jäädä myös mätsäriin, pikkukety siirtyi sopivasti ennen kehiä höyhensaarille ja suunnitelma saatiin täytäntöön. 


Portugalilainen pikku-porsas kerkesi autossa ollessaan syödä viimekertaiset palkintoherkut sekä emännän evässämpylät joten kehässä ei herkut enää kiinnostaneet. Kaikesta huolimatta  sijoitus ja tälläkertaa punaisten toinen. Tuomari tuli vielä jälkikäteen kyselemään koiran tietoja ja kehui liikkumista. Hyvä saavutus kun pelkästään pikkukoiria oli vajaa 40. Taas löytyy konnalle konnattavaa skodassa;)




Nasta onkin ollut viikon Pohjoisessa, kuitannut tyhmyydet innokkaasti häntää heiluttaen ja saanut vesihännän. Saksalaista ei saikku haittaa, etuoikeuskoiralla on kissanpäivät takkatulenlämmössä. Perjantaina lähden hakemaan maminmussukan kotia, kamalanihanaa koiraa onkin jo kova ikävä:)