lauantai 17. maaliskuuta 2012

Metsästyskoiran kiroja vai iloja ? :)

Tänään käytiin porukalla treenaamassa ja tsekkaamassa kisakuntoa Tapavainolan koirakentällä ja voin kertoa että fiilikset ovat varsin sekavat. Kenttä oli sopivasti pupumaastoissa metsänlaidassa ja puuskittainen tuuli riivasi treenaajia. Mutta päivän kysymys kuuluu mitä tekee ilmavainuinen metsästyskoira? No, ilokseni voin kertoa että muista ihmisistä/koirista ei ota ollenkaan häiriötä mutta puput haistaa  kiitettävän hyvin.. Mielenkiinto oli aivan muualla kuin tottelevaisuustreenissä ja jos kovensi käskyjä niin tulos oli vieläkin kauempana siitä toivotusta.. Onneksi itselläni on iän mukana tullutta viisautta,  nostin hattua ja keskeytin treenin alkuunsa. Tiedän kyllä mitä koira osaa ja mihin se parhaimmillaan pystyy. Sitä ei tartte muille todistella vaan ainakin henkilökohtaisesti  teen töitä puhtaasti itselleni ja haastan (kyseenalaistan)  itseäni koiran kouluttamistaidoissa. Seuraava kysymys kuuluukin, että osaanko itse olla pilaamatta lupaavaa nuorta harrastuskoiraa? Missä menee kurittomuuden / metsästysinnokkuuden raja vai onko sellaista?




Kyllä harmittomana ja hyvätapaisena perhekoirana oleminen on metsästyskoiran helpoin päivätyö, tuumii Nasta