sunnuntai 24. toukokuuta 2009

Match Show Savitaipaleella 24.5



Tänään vietin aurinkoista päivää Savitaipaleella, missä oli savitassujen järjestämä mätsäri. Tuomareina toimivat Minna Kunttu, kennel Alder Glades & Bernadetta Drozdowska, kennel Homestar. Sain myös esitettäväkseni kauniin ja hyväliikkeisen bc-nartun Tähden, kun omistaja joutui vaihtamaan paikkaa juoksukilpailuihin Säänjärvelle. Tähti oli nimensä arvoinen stara- kylmänviileästi voitti parinsa ja ankaran juoksutustaiston jälkeen tuli luokassaan toiseksi. Kiits Mirva lainasta, toivottavasti tulos miellyttää;)

Sitten piti lennossa napata tämä portugalilainen pinkoja, tuomari olikin hyvin kiinnostunut tästä tapauksesta ja kyseli lontoonkielellä, että onko hää näyttelyissä käynyt.. Jäykällä englannilla sain sanotuksi jotain hiton outoa mongerrusta, ihan hävetti mennä kehään uudelleen;) Mutta siitä huolimatta voitettiin punaiset ja saatiin tiketti BIS-kehään.. Vau! Sivusilmällä katselin muita luokkavoittajia ja aattelin, että kärkeen ei ole tälläkertaa asiaa, mutta kappas kummaa Wepin ympäriltä porukkaa hävisi ja loppujen lopuksi oltiin kultaisennoutajan kanssa kahdestaan kehässä. Ja pitempi korsi osui Podengoon. Ops;)

Nappasin kotimatkalla Maijan Lemiltä kyytiin ja Weppi tarjosi pitsat kokoporukalle, sen verran säästöä tuli tuosta suuresta voittosäkistä, sekä ilmaisesta osallistumisesta ensivuodelle;) Kiertopalkinnon kun muistasi vielä kaiverruttaa niin siinähän se sitten olisi.. Onkohan kellään havaintoa, että laitanko vain "Weppi" vai saakohan kasvattajaakin mainostaa?

Ihana päivä pulkassa, henkseleitä paukutellen kohti huomista;)

..kuvia löytyy http://www.savitassut.com/ ja niistä klikkaa 24.5

lauantai 23. toukokuuta 2009

Näyttelymeininkejä Riikaan 13-14.6


Weppi pääseekin juhlistamaan 3vuoden ikää ulkomaille, tarjolla 2*cac näyttelyä, 3yötä hotellissa ja miellyttävää bc seuraa Starlet Lordista. Alkoi arveluttamaan matkanjärjestäjien puolesta kun mitään ei kuulu ja raha ei tunnu kelpaavan, niin pahin pelkoni kävi todeksi- matka olikin yllättäen peruttu osallistujien vähäisen määrän vuoksi.. Mitä hittoa? 3vko jäljellä ja laivat tupaten täynnä.. Sihteeri-Kirsti soitteli puolisuomea läpi ja saatiin peruutuspaikat king tourilta, jee. Pisteet sulle;) Seuraavaksi pitikin jo kysellä näyttelyjärjestäjiltä onko ilmot tulleet edes perille kun perinteisesti iteljoonien kautta laitoin menemään.. Ja huokaus, listoilta löytyy 1 pkk podengo. (ja nimikin täsmäsi;)

Ihana lähteä kesälomareissuun, Riika on varmasti näkemisen arvoinen ja kaunis kaupunki, seura mitä mukavinta ja cacibbiinkin on 2 mahdollisuutta. Tulee jos on tullakseen;) Tämän toko/agility rassauksen jälkeen on mukava antaa kaikkivalta tuomarille, ei tartte kattoo itteesä peilistä ja miettiä miten huolimattomasti ohjasin/opetin tietyn kuvion. Koiran kroppahan on luojan luoma 39y ja 39x-kromosomia ja se on mikä on, näissä "temppuiluissa" pääpaino on ohjaajalla joka työstää koiransa pienistä paloista toimivaksi kokonaisuudeksi. Koiramme-lehden mukaan koira vastaa älykkyydellä 1.5-2vuotiasta lasta eli jos siltä pohjalta miettii niin aika paljon tarvii kukkia ja hattuja koulutuksessa;)

Ajattelin myös korkata loppukesästä tämän BIS-pentu 4.n kanssa vetskuluokan;) Ensimmäisissä näyttelyissä täräytty kokopotin(2001) ja siihen se sitten jäikin.. Kummasti virui ja venyi junnuluokkaan, ja eikä hirveesti parannelut avoimessakaan.. *nauraa* ..saas nähä miten rva porskutaa tauon jälkeen..

Kumpi ja Kampi edelleen, arvaatteko voittajan;)

keskiviikko 20. toukokuuta 2009

Podengo on pop;)


Nti podengo oli viikon verran lemmenlomalla Nokialla ja arvatkaapas kuinka rauhaisaa täällä 140neliössä oli;) Bordercollie vaihtoi vain sohvalla kylkeä ja muuten otti tosi lunkisti, havahtui ainoastaa ruokapussin rapinaan sekä jääkaapin raotukseen;) Mutta nyt se on täällä taas, joka paikassa jaloissa, suolistaa lelunsa, astuu kaikkea ja käy pyllistelemässä Casperille kun silmävälttää eikä naapurin kananpaskalla lannoitettu peltokaan ole rauhassa.. *nauraa*

Mitä elämä olisikaan ilman podengoa? En osaisi edes kuvitella, enkä haluaisikaan niin perusteellisesti olen hullaantunut tähän eläväiseen rotuun, kummasti pinna kasvaa vuosi vuodelta ja miten autuaalisen olon saa kun katsoo kuinka koira nauttii elämästään ja juoksee minkä kintuista pääsee, on ne vaan niin päheitä! (sekä kurittomia;)

En voinut illalla vastustaa kiusausta, vaan kaivoin naksun esille ja uteliaisuuttani koitin, että onko nämä viimeeksi opetetut tiedot vielä tallessa. Ja sieltähän ne löytyi, täysin vaivatta, ilman pakotetta, hännän heilutuksen saattelemana. Vau. (elikkä sivulle tuloa, maahan menoa sekä paikalleen jättämistä.)

Seuraavaksi alan varmaankin pidentämään aikaa "paikka-makuussa" ja luultavasti luikin ite myös piiloon piakoin. Pitäs kyllä reenata sitä istumaan jättöäkin(luoksetuloa) oon yrittänyt nyt olla tosi selkeä eli jätössä aina oikea jalka johtaa ja seuraaminen lähtee aina vasemmalla. Rakennan "istumisen" varman päälle, eli pilkon niin pieneksi kun osaan, liike lähtee ensin istumisen tarjoamisesta, sitten siirryn itse koiran sivulle- ja liikun varmaankin ensin oikealle tai taakse, ja siitä sitten etiäpäin kun uskallan;) Pakotetta en halua käyttää enkä seuraamista sotkea tähän. Markku Mäntynen pitäkööt varansa, täältä tullaan kovaa vauhtia kohti TK1.stä;)

kumpi ja kampi kesällä 2008

tiistai 5. toukokuuta 2009

Agilitynäytös Vene-Sunilla 5.5.2009

Minä ja koirat

Tänään viskattiin esteet Hiluxin kyytiin (alan vihdoin ymmärtämään noita isoja autoja;) ja paineltiin Vene-Sunin pihalle agilitynäytöstä vetämään. Paikalla oli 2 russelia, yksi saksanpaimenkoira sekä nämä minun jermut eli bc ja podengo. Tilaa oli käytössä hyvin rajoitetusti ja paikka ei ollut mistään turvallisimmasta päästä.. Hyvin hoidettiin homma ja olin hyvinkin yllättynyt miten sujuvasti kepit menivätkin muutaman verkkotreenin jälkeen.. Wau. Saatiin palkaksi ilmaiset lohikeitot ja hyvä mieli, hyvä näin.

Tokoa olen nyt omaksi iloksi puuhastellut, lähinnä seuraamista sekä maahan-menoa, ja näytti ainakin tänään hyvinkin mallikkaalta.. Seuraamista olen rakentanut "imuuttamalla" ja vaatinut pään paikaksi säären etuosan, ja väljyydestä jää palkka saamatta, hauskalta näyttää kun pieni tekee PK-seuraamista;) Täyden kympin seuraamista en osaa kyllä millään rakentaa, mutta jos osaan opettaa päänpaikan oikein niin eiköhän se kroppakin pysy vauhdissa mukana;) Maahan-meno onnistuu vihdoin ja viimein pelkästään sanallisesti, ja koirasta on tosi hauskaa mennä maahan, harvoin näkee koiraa jonka häntäheiluu niin vimmatusti tässä liikkeessä. Ongelmana on oikeastaa se että vaatii palkkaa heti, jos ei saa niin nousee ylös ja painuu jälleen alas.. Sähäkkä otus liikkeissään.. khöm..

Ensi viikonloppuna olisi tarjolla agilityleiri podengoille, jota olen kovasti odotellutkin. Koira on nyt hyvässä mallissa ja tässä kohtaan kaipaisinkin viisamman neuvoja miten tästä eteenpäin jatkettaisiin. Ainoa ongelma on vain alkavat juoksut, eli vain luoja tietää milloin ensimmäinen tippa heitetään, ristin käteni että viiraisi viikonlopun yli... Torstaina olisi epäviralliset agilitykisat ja jos luoja edelleen suo niihin osallistumisoikeuden niin ajattelin juosta molemmat radat ja katsoa päivän saldot..

perjantai 1. toukokuuta 2009

Vappua ja vieraita..

Weppi wappuna 2009

Vietimme vappua mustavalkoisessa merkeissä eli saimme vieraaksi komiat bordercolliepojat Aatoksen ja Leevin, joten aattokin meni ihan koiramaisissa merkeissä. Ulkoilimme, treenailtii agia ja tottista, vapunpäivä menikin mätsärissä joka tällä kertaa olikin Mikkelissä. Paljon jäi niksejä ja neuvoja tottispuoleen Heinin vierailusta, taidamme ottaa käyttöön nämä aivan lähipäivinä;)

Mukavaa että tämä "saksalais-tyylisten" pakotteiden käyttö on vanhaksi jäänyttä koulutumenetelmää ja nyt rakennetaan liikkeet pienissä osissa niin että koira tarjoaa toiminnon ja ohjaaja on suht passiivinen. Weppikin keksi tarjota maahan-menoa jo kehässäkin, mikä on ollut meille jokseekin vaikeaa ilman apuja ja nyt tulee nähtävästi jo ihan liukuhihnalta *nauraa* Eli toko-podengon rakentaminen on hyvällä mallilla, ja missikin on oivaltanut että palkkaa saattaa saada välillä muustakin kun paikallaan seisomisesta;)


Tänään mätsärissä missi näytti jälleen kykynsä ja voitti ensin omanparinsa, ja sijoittui loppukarkeloissa loistavaksi kolmanneksi. Koiria oli paikalla sankon joukoin, pieniä koiria pelkästään taisi olla nelisenkymmentä. Mukavat vappupyhät takana, kiitoksia Heinille nikseistä ja neuvoista sekä mukavasta seurasta;)