lauantai 3. marraskuuta 2012

Tokokoe 3.11

Tänään kilpailtiin tottelevaisuuden alokasluokassa Kotkassa ja koira toimi parhaiten ikinä, riviin mahtui harmiksi tuplanolla:( Juuri ennen seisomisliikettä ajattelin että taitaa mennä maaginen 190pistettä rikki, nopeesti se kenttä kääntyy tässäkin lajissa. Salme Mujunen oli tuomarina ja kehui erityisesti seuruuta sekä yhteistyötä miten on harmonista ja mukava seurata. Pannasta tuli pisteet kotiin blingbling-timanttiluupanta oli kuulema päivän kaunein:) Paikkamakuu ylitti kaikki pelkokertoimet mennen tullen, ennen kehänauhaa paikkamakuusta oli lähtenyt 4 koiraa ja koirat juoksentelivat pitkin hallia eivätkä antaneet ohjaajille kiinni. Oli tosi rentouttavat 2minuuttia, enpä ole moista hirveyttä ennen kokenut- ja vielä kun alkuhässäkkä tapahtui seläntakana ettei nähnyt yhtään mitä tapahtuu. Nasta ansaitsi jo tässä kohtaa puruluut ja siankorvat- hienosti pysyi kaikesta huolimatta.

Luoksepäästävyys 10 (ilmanen liike Nastalle)
Paikkamakuu        9 (nousi vasta tokalla kun annoin sivu-käskyn vaikka istuminen olisi toiminut paremmin + pisteet ja ylisanat siitä että kesti paikallaan vaikka kaikki koirat vasemmalta puolelta lähti ja lujaa.)
Seuraaminen kytkettynä 9.5 (Alkuseuruussa edisti hiukan, lopuksi rauhottui nätisti)
Seuraaminen taluttimetta 9.5 (Aikalailla samat virheet, vähän nälysi taas takin reunaa noutajamaisen hellästi )
Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10 (Just niin hyvä kun voi olla)
Luoksetulo 10 (oli jotenkin tosi veikee tässä )

... Tässä kohtaa mietin että tadaa meil on pileet ja dreamcometrue pisteiden osalta...

Seisominen 0 ( siis se vaan meni maahan, ois pitäny auttaa vaik kädellä)
Hyppy 0   ( otin koiran hihnaan jo seisomisen jälkeen ettei varasta (virhe, kupla poksahti) oli vähän hölmönä kun laitoin esteen taakse. Käskyllä lähti morjestamaan pisteenlaskijoita kun  sinne vietiin sämpylöitä..  Arg.. Uus yritys ja ei moitteen sijaa.)
Kokonaisvaikutus 10 ( Povaili hyvää tulevaisuutta kun pohjat on tehty kunnolla, ehdotti että alkasin ketjuttamaan liikkeitä palkansuhteen..  Harmitteli nollia ja onnitteli upean hienosta työstä. )


=154 pistettä Tuomarina Salme Mujunen Viimeeksi saatiin lähes samatulos yhdellä nollalla, nyt mahtui tuplat. Voitanee ajatella että edistystä on tapahtunut ? :)


Me harjotellaan jo evl- istumista <3

Ei kommentteja: