keskiviikko 4. marraskuuta 2009

Back to basic :)



No niin, juoksutauko on ohi, koira on edelleen loistava- ohjaaja tulisi ampua;) Nyt on ollut videokamera kovassa käytössä treeneissä, on todella opettavaista katsoa ratoja jälkikäteen- varsinkin hidastettuna suuresta laajakuva televisiosta;) Eniten mikä ohjauksessa mättää on vartalon käyttö, yleensä sohin käsilläni itään ja vartalo on taas länteen- ja länteehän sitä sitten lähetään ;) Fiksu koira. Pitäisi huomioida vartaloa paremmin, aivan kuin ratsastuksessakin, napa on se mikä kääntää 500kg hevosen, luulisi koirankin taipuvan.. Kädelliselle on vain niin helppoa käyttää käsiään, vaikka olkalinja on varmaan koiran kannalta ratkaisevammassa asemassa.. Oppia ikä kaikki:)

Weppi on iloinen agilityharrastaja, tykkää touhuta siinä missä minäkin. Viettiä en ole vielä(kään) saanut nostetuksi tarpeeksi, koiralle edelleen paras palkka on olla minun seurassani. Täytyy myöntää että kaikesta huolimatta olen otettu saamastani huomiosta. Lassekin naureskeli viime viikolla, että voisin vallan mainiosti ottaa Wepin pikkujouluihin mukaan, tanssiravintolassakin olisi varmasti tyytyväisenä pienellä kerällä baarijakkaran alla kunhan minä olisin läsnä. Voin sieluni silmin kuvitella tilanteen ja toteavan Lassen olevan jälleen oikeassa;)

Bc-rouvakin täyttää vuosia, Chiqi saa kakkuunsa 9.n kynttilää. Hassua etten muista aikaa ilman Chiqiä, tuntuu että se on ollut minulla aina.. Upea ja ainutlaatuinen vanha rouva, vaikka sitä välillä parjaankin. Chiqi on alkanut viimeaikoina ottamaan "omankäden" oikeuksia, usein näyttää vain keskisormea eikä ota käskyjä kuuleviin korviinsa.. Ja rosvoaa pöydältä.. Ja karkailee pihalta omille iltalenkeilleen.. Ja ei suostu pujottelemaan keppejä, vaan häipyy takakuistille.. Ja yrittää napsia kun ottaa pantaa pois.. Ja juoksee karkuun kun yrittää pukea takkia/ heijastiliiviä... Ei voi kuin nauraa ovelalle vanhukselle, joka on päättänyt laittaa elämänsä risaiseksi eläkeputken kunniaksi ;)



lauantai 24. lokakuuta 2009

Juoksutauko

Nyt on harrastaminen taolla juoksujen takia, aluksi ajattelin jos vielä kerran koittaisi astuttaa, mutta parinpäivän pohtimisen jälkeen taidan jättää väliin ja steriloida koiran maaliskuussa. Käytin Wepin hännänaluslääkärillä Mäntsälässä, jossa pengottiin värkkiläpi etsien syytä hedelmättömyydelle. Muuten näytti siistiltä, rihmottumaa ei virtsaaukon suulla ollut mitä tietysti itse diagnosoin jo etukäteen, ainut poikkeama löytyi kohdusta, joka oli turhan laaja/nesteinen näin varhaisessa vaiheessa. (Proget 1.2) Yleensä tälläisiä kohtuja näkee vain vanhoilla nartuilla, mikä tietysti lisää kohtutulehduksen riskiä huomattavasti. Ja maalaisjärjellä ajatellen, kiinnittyykö alkiot edes kunnolla kohtuun? Jos on nesteinen? Vasen puoli oli taassen siisti. Suositteli siis sterilointia, kunhan ensiksi pentuni teetän tai olen teettämättä;) Taidan siis passata, nyt menee suunitelmat uusiksi pennun suhteen, mistä ihmeestä saan seuraavan harrastuskoiran? Voi apua.

Agilitytreenejä ollaan pidetty keittiölattialla, takaakiertoa treenataan "osakesalkulla" eli kaljalaatikolla;) Hyvin pääsee veivaamaan/kiertämään ja naksulla saa palkittua oikeassa kohdassa. Ulkokepeistä on nyt verkot pois, hyvin tekee itsenäisesti/tarmokkaasti töitä:) Ihana ja fiksu koira, tekee jos osaan kertoa mitä haluan, jos menee ylihilseen niin tarjoaa nykyisin maahan-menoa palkkion toivossa, pikkubc *nauraa*

Messariin on nyt ilmoitettu, mahanalla karvaa trimmerin jäljiltä ei juuri ole, mutten muutenkaan usko Voittaja-tittelin Luumäeltä löytyvän tänä vuonna, Suomessa on niin paljon laadukkaampiakin narttuja kun W, vaikka samalla tuomarilla oli Jyväskylässä VSP. Pitäähän sitä nyt portugalilaiselle herralle viedä suomalaista naiskauneutta nähtäväksi kun tänne asti tulee;) Viimeeksi Hän puisteli päätään turkkien laadusta, jos meidenkin koirat on alkuperältään portugalista, luulisin että ilmastolla on suuresti osuutta asiaan.. ? Mukava tosiaan lähteä näyttelyihin, Kouvolasta alkaakin olemaan aikaa :)

sunnuntai 11. lokakuuta 2009

SPEEDRACE KOTKASSA 3.11


Speedrace eli koirienkiihdytyskilpailu oli tarjolla Kotkassa, ja sinnehän me tietysti ängettiin mukaan, Luokkajärjestys oli MAXI-NITRO-MEDI-MINI joten aamupäivä menikin Ketyillessä ja strategiaa hioessa.
Matkana oli n.100m, koirat jätettiin kiinnipitäjälle lähtöön, ja itse juostiin radan toiseenpäähän huutamaan koiraa luokse. Aloin olemaan jo huolissani ennen lähtöä, että mitähän tästäkin tulee kun koira on niin omissa maailmoissaan aina ennen juoksuja, liian rauhallinen ja poissaoleva. No, jätin koiran Tiinalle ja lompsin toiseen päähän- ja juma että tuli lujaa, 9.25s, joka riitti sijoitukseen 2./58 :) Mainittakoot että Medit voitettiin ajalla 8.07s. ja maksit 7.50s.
Sunnuntaina olikin lähtö Tallinnaan ja Weppi meni yökylään Heidille, jolla on 2 bisonia. Weppi oli ilmeisimmin käyttäytynyt edukseen, oli päässyt mukaan työkeikalle ja agilitytreeneihinkin. Heidikin ihmetteli sitä miten tarkkaavainen ja seurallinen koira tuo on, on aina sielä missä itsekkin ja tapittaa silmiin minkä kerkeää. Jos muulloinkin hoitopaikkaa tarvitsen niin ehdottomasti pitää viedä Heidille, muualle ei kuulema saa viedä- ja vapaatkin järjestyy heti jos Weppi on tulossa;) *nauraa*

torstai 1. lokakuuta 2009

Imatran Match Show 27.8.

kuva Tre 2009, odottamisen tuskaa;)

Lähdin katsomaan toko-kilpailuja Imatralle joiden jälkeen mukavasti järjestettiin mätsäri. Korkeimmissa luokissa(VOI &EVL) ei tuloksia tullut, joten pystit jäivät odottamaan onnistuneita suorituksia seuraaviin kilpailuihin. Hurjaa miten vaikea laji toko on, jokainen meistä tietää liikkeet ennalta, mutta harva pystyy pitämään pakettin kasassa ilman, että koira ennakoi liikkeitä ja motivaatio säilyy.. Kipinä syttyi ja naksu on taas kaivettu esille, kotona höyläillään ja viilaillaan, ehkä ensi kesänä on kilpailuiden aika;)

Mätsärissä Weppi porskutteli tuttuun tapaan iloisesti ja säpäkästi, upesti sijoittui pienten punaisten kakkoseksi. Wau. Tällä kertaa luokkavoittoon olisi tarvinnut Imatralaisuuden tai tuomarin tuttavuuden, silminnähden vietiin rankalla kädellä kotiinpäin. Mutta leikkiähän tämä vain on, koiran iloinen esiintyminen pelkästään saa hyvälle mielelle, palkinnot ovat sitten vain lisämauste. Luumäelle lähti tälläkertaa hiustenkuivaaja, Imatran Kylpylään ilmaislippu, kertakäyttöastioita(Suomen Kerta oy on Imatralta), pystejä, ruusuke sekä tietysti koiralle ansaittuja herkkuja.

Huomenna mennään speedrace juoksukilpailuun, missä itse ei voi tulokseen kummemmin vaikuttaa, luvassa siis vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Minikoiria oli ilmoitettu 56kpl, katsotaan mihin vauhti podengolla riittää, jäniksen perään lähtee kyllä kuin hauki rannasta, saas nähä kelpaanko minä koiralle saaliiksi;)

tiistai 22. syyskuuta 2009

Seuranmestaruuskisat 20.9.2009


Seuranmestaruuskilpailut olivat sunnuntaina ja olen todella tyytyväinen koiraani, tuloksena 5 ja -6.41 sekä luokkavoitto:) Kokonaiskilpailun sijoituksena 6. Wau! Upea suoritus möllikoiralta jonka ohjaaja oli silminnähden kipsissä;) Virhe tuli kepeiltä, joita olemme verkoitta ottaneet vain muutamia kertoja ja virheen korjaamiseen paloi aikaa, koska otin varmuudeksi kepit kokonaan alusta.. Muutenkin rata oli minulta ohjauksellisesti tönkkö, yleensä pyrin pitämään itseni vaudissa ja suosin persjättöjä, nyt taas jäkitin sekä valssasin, hyi minua... Weppikin hidasteli myötätunnosta ja kummasteli moista menoa. Mutta onneksi tilanne on korjattavissa, rutiinin puutteestahan tää vain johtuu;) Pääasia on että koira on upea ja Hennan ryhmässä treenaaminen on ollut meille lottovoitto!

Ensimmäiset virallisetkisat on 10.10 omissa kisoissa lainakuskilla. Itse en viitsi lisenssiä enää tällevuodelle anoa ja juoksut valeraskauksineen sotkee sitten loppuvuoden. Saas nähdä kuinka käy, kuski on ainakin huippu;)

maanantai 24. elokuuta 2009

KOUVOLA 22.8.2009


Terveisiä Kouvolasta, kerrankin oli hyvä näyttelyilma, aurinkopaistoi ja ihmisiä hymyilytti;) Portugalinpodengoilla oli tuomarina Markku Kipinä, joka arvosteli hitaasti ja varmasti, ja tuntui olevan aidosti kiinnostunut podengoista. Kepolle aamulla mainitsi että kauaan ei Kouvolassa mene kun käy hakemassa "käsipäivät" kehästä kun koirakin on aivan bikinikunnossa turkin osalta.. Mutta saldona ERI/1 PN1 ja ROP :)
Weppi esiintyi pirteästi ja isossa kehässä oli kuin lentoonlähdössä, sieltä ei tosin mitään mainittavaa, tulihan pyörähdettyä;)

Arvostelu tässä:

Mittasuhteeltaan erinomainen, koon ylärajoilla. Tasapainoisesti kulmautunut, vahva runko, rodunomainen ylälinja. Hyvät raajat. Vahva kalloinen, hieman pitkäpäinen. Hyvät korvat, silmät ja purenta. Hyvä turkin laatu. Hyvä häntä. Liikkuu ryhdikkäästi hyvällä sivuliikkeellä.


torstai 6. elokuuta 2009

Wepille nollavoitto möllikisoista:)


No niin, ihmeiden aika ei olekkaan ohi Weppi täräytti mölliradan aikaan -14.68/0 ja vauhtia oli hetkittäin jo ihan hurjasti, eli oikeilla jäljillä ollaan vauhdin hakemisen suhteen, hyvähyvä! Aika haastava treenikaveri tuo nti on, pitää treenata hyvinkin lyhyesti ja lopettaa just siinä vaiheessa kun alkaa olla hauskinta.. Teemana siis nälkä kasvaa syödessä;) Mitään suurenpaa kompastuskiveä radoilta ei löydy, ainoastaan pitää katsoa itseään peilistä ja miettiä miten rakentaa treeni silleen että saa mielenkiinnon sekä vauhdin pidettyä kohdallaan ja samalla pitäisi edistyäkin eteenpäin jonkunverran, huhhuh:) Kuka sanoi ettei koiraharrastus ole stressaavaa?
Ollaan täällä kotipihallakin harrastettu kilpajuoksua hypyille/kepeille (vauhtitreeniä) Wepistä tämä on todella hauskaa, yleensä lentävän palkkauksen jälkeen villiintyy aivan totaalisesti ja hepulin partaalla juoksee kun päätön kana.. Mutta pääasia että homma toimii- jos koira pystyy hakemaan täydestä vauhdista yhdenkin hypyn ja pidettyä vauhdin seuraavaankin niin luultavasti saavutamme tällä tavalla optiminopeuden radallekin? *ristii sormensa*