sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Kakkosluokka korkattu 20.11

Eilen käytiin Wepin kanssa ensimmäistä kertaa kakkosluokan agilityradoille, Weppi karkasi molemmilla radoilla putkeen- mutta olen enemminkuin tyytyväinen koiran vireeseen ja haluun tehdä töitä se meni oikeasti lujaa :D Vauhti riittää enemmin kuin hyvin kakkosen palkintopallille, kunhan löydetään meille sopivat radat niin nousu kolmosiin ei ole ollenkaan mahdoton,niin hyvä fiilis jäi kisoista.

Kumpikin hylkäys tapahtui aivan radan alussa, tokalla radalla olin vieläkin skarpimpi putken kanssa, mutta sinnehän se livahti niistoista huolimatta. No, loppurata olikin vauhdikasta ja kaunista yhteistyötä, mii laik :) Kylläpä mulla on mukava koira, radan jälkeen oli taas kierrokset poissa ja nautiskeli diivamaiseen tapaan yleisön huomiosta.

Nastan päiväkirja merkintöihin voisi kirjoittaa että hauskaa pidetään agilityhallilla palloa viskellen ja vietillä mennään siivekkeiden välistä ilman rimaa.. Niin ja putkea ollaan koitettu sekä keppejä. Toko rintamalle kuuluu myöskin hyvää, imuuttamisella seuruutellaan ja liikkeestä maahanmeno alkaa olemaan aikas hyvä;) Näyttelypuoli onkin taas katastroffi, toheltaa mahottomasti ylimäärästä ja rakastaa kaikkia koiria sekä ihmisiä, eikä todellakaan meinaa pysyä nahoissaan, mielenhäiriö on ollut kyllä paha kun näyttelyyn menin ilmoittamaan:) Mutta huumorilla mennään, rankasemaan en ala kun käytös varmasti tasoittuu iänmyöten, jätetään mieluummin palkinnot Helsinkiin ja pidetään hauskapäivä puppy showssa.




lauantai 13. marraskuuta 2010

Tallikoira Nasta ja 10liigalainen Chiqi :)

Ilonaiheita taas riittää, minun bordercollie Chiqi täytti taannoin 10vuotta ja tervaskannolla ikä ei näy missään;) Mahtavassa kunnossa oleva vanha rouva lääkitseekin itseään mm. mullan/hiekan syömisellä, puunjuuret ovat myöskin suurta herkkua, liekö tämä salaisuus ikuiseen nuoruuteen?
 Jokseekin hupsu siitä on vanhoilla päivillä tullut, ruutuun lähtee vasta sitten kun taskussa oleva palkka on näytetty ja lenkkeilemään suostuu vapaaehtoisesti vain tunnin- 61minuutin kohdalla kääntyy kotiapäin ja menee kotiportaille istumaan.

 Terävällä ja herkällä koiralla on puolensa, kotioloissa niitä piirteitä rakastaa ja kilpailuissa vihaa.. Taidokkain koira jonka olen omistanut ja paljon mahtuu tapahtumaa yhteiselle taipaleelle- toivottavasti yhteistä matkaa on vielä paljolti jäljellä!







Toinen ilonaihe on Nasta, joka oli tänään ensimmäistä kertaa hevostallilla mukana ja oli siellä kuin kalavedessä. Nöyrästi ja hyvällä energialla tervehti hevoset, ja jätti ne nopeasti omaan rauhaansa. Tallitöissä oli aktiivisesti mukana ja oli niin polleena kun oli päässyt ihmisten mukaan touhuilemaan, häntähuiskaen liikuskeli pitkin tallia ja välillä tuli ilmoittelemaan uusista hajuista mitä oli mitä oli kohdannut. On nää vaan jänniä koiria, aina jos tulee pattitilanne koira ensin seisoo ja tekee ilmoituksen isännälle, sitten tutkitaan tapaus yhdessä;) Vastaavanlaisessa tilanteessa Weppi nostaisi alkukantaisen metelin ja Chiqi ampuisi kohteeseen kiinni..

Paljon on siis hyvää uudessa rodussa ja ehdottomasti perhekoirana täydellinen, energia ja suhtautuminen kaikkeen uuteen on ihailtavaa. Koulutettavuudeltaan pitkäpiuhainen sekä työläs, mutta luonteeltaan ja olemukseltaan paras minkä olen omistanut- eiköhän näillä eväillä jotakin saada aikaan, ristii kätensä *



lauantai 6. marraskuuta 2010

Match Show 6.11.2010

Lappeenrannan citymarketissa järjestettiin pyhäinpäivän kunniaksi mätsäri, jossa olikin yllättävän paljon koiria- kokonaismäärä taisi hipoa 130kpl. Tuomareina Niina Räihä-Seppälä ja Päivi Ahola, Niina kasvattaa ilmeisemmin kultsuja ja Päivi taitaa olla saksanpaimenkoira ihmisiä.

Weppi porskutti tuttuun tyyliinsä ja tälläkertaa se riitti hienosti pienien koirien voittoon ja kokonaiskilpailun BIS3 :) Olin kyllä positiivisesti yllättynyt, pieniä koiriakin oli luokassa miltei 40kpl, paljon oli hienoja koiria jotka itse olisin varmasti sijoittanut, mutta onhan se hyvä näinkin;)

Nastakin käyttäytyi yllättävän hyvin, taidettiin selvitä ilman suurempaa katastrofia ja saatin peräti punainen nauha :) Paranneltavaa jäi myös seuraavaksi kerraksi, mutta olen tyytyväinen siihen että kehässä mentiin samaan suuntaan ja Nasta ei roikkunut liepeissä eikä housuissa *nauraa*

Mukava iltapäivä takana, kylläpä saa olla ylpeä koiristaan<3


perjantai 5. marraskuuta 2010

Puppyshow lähestyy uhkaavasti :)



Nasta ensimmäinen näyttely lähestyy uhkaavasti ja näen suorastaa painajaisia tulevasta katastrofista;) Virtaa tuntuu olevan pirusti ja koira on jatkuvalla ON-asennolla, kauniista, klassisesta ja seesteisestä näyttely meiningistä ei ole tietoakaan.. Juostessa loikkii kuin jänis ja yrittää repiä housuja alas, seistessä kuolaa ja puree kättä.. Onneksi näyttelyyn on aikaa vielä kokonaiset 24pvää ja sisuuntunut handleri aikoo tehdä kaikkensa ennen näyttelyä ;)

Tottis onnistui tänään yli odotusten, kohtahan tästä voi lähteä jo kisaamaan;) Osaa näköjään sellaisia liikeitä, mitä en ole edes alustavasti opettanut- on se sitten fiksu;) Ei- ja saa on avainsanat kaikkiin tärkeimpiin liikkeisiin, luoksetulokin onnistuu parhaiten saa käskyllä, taidankin pitää sen siinä ja myöskin noudossa. (joka pvä treenataan tätä ruokakupin äärellä.)

Tykkään kyllä mahdottomasti tästä rodusta; vilpitön, eloisa,ystävällinen ja energinen, ei pääse emännälläkään persaus leviämään kun tämä rotu vaatii paljon liikuntaa jo penskana, 2h ei tunnu missään ja pyörälenkit ovat vain alkuverryttelyä;) Mii laik.



sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Lahden kv

Tänään oli vuorossa Lahden KV-koiranäyttely, hatunnosto järjestäjille, näyttely oli jälleen erinomaisesti järjestetty, harvoin nykypäivänä tarjotaan ilmaista luetteloa ja pyyhkeenkin sai kaupanpäälle:) Hienoa!

Podengoilla tuomarina oli Saija Juutilainen, joka on tykännyt Wepistä erittäin paljon, on laittanut koiran aijemmin Ropiksi sekä Vspksi. Saija oli saanut seurakseen kaksi harjoitusarvostelijaa, toinen oli Ruotsista toinen Suomesta. Hyvin missi hoiti esityspuolen kotiin, ei podengoa haitannut vaikka kolmesti käytiin läpi ja kaikki karvat käännettiinkin;) Upea koira!

Mutta jälleen pääsen sanomaan sen mitä aijemminkin olen sanonut, en erityisemmin arvosta suomalaisia tuomareita kun linja ei pidä, nytkin Weppi upealla arvostelulla EH.. Syynä pohjavilla joka pehmentää turkkia, mutta minkäs teet- meillä ainakin ulkoillaan paljon, ja nautitaan säästä kuin säästä:)

"4v. Kookas, hyvin terverakenteinen narttu joka voisi olla feminiimisempi, erinomainen pää ja ilme. Hyvä purenta. Hyvin rakentetunut. Hienot käpälät. Karvapeite ei näyttelykunnossa, mutta laatu paikoitellen hyvä. Erinomaiset liikkeet joka suunnasta katsottuna."   VAL EH2

Mutta onneksi päivänkruunasi upea saksanseisoja uros, joka voitti 7ryhmän suvereenisti, nimi on pistetty mieleen ja sanoinkin jo omistajille että sulhaskandinaatti on Nastalle katsottuna, jos asiat tulevaisuudessa siihen suuntaan etenee :)

Foto Lahden koiranäyttely

torstai 28. lokakuuta 2010

Lahden pentunäyttely ja muuta mukavaa;)

Olipas todella mukava käydä pentunäyttelyssä ilman koiraa, sai samalla reissulla ostettua joululahjat sekä itselle kaikkea tarpeellista Lahden ihanista kaupoista;) Nasta tosiaan jäi iältään 5pvää vajaaksi sen 5kk, mutta korjataan tilanne sitten Helsingin puppyshowssa. Saksanseisojapennut olivat todella ihania, joskin pienen näköisiä verrattuna omaan rötköön ja käyttäytyivät paljon paremmin mitä ikinä kuvittelisin Nastan tekevän moisessa hulinassa :) Käteen jäi siis paljon nypittävää ja tottelevaisuus/käyttäytymis koulutusta *nauraa*

Nastan kanssa ollaan otettu nyt noutoa siivellä ja toimii niinkuin pitääkin. On kyllä tosi nöyrän näköinen kun tuo siipeä käteen, pyörii jaloissa eikä nosta katsetta maasta.. Mutta opetellaan eteenluovutus sitten erikseen, kunhan tästä iästä viisastuu.. Muuten tahkotaan samassa missä ennenkin; kontaktia, istumista, maahanmenoa,seuraamista sekä paikallaoloa... Toivottavasti hitaasti hyvä tulee, välillä vaan turhauttaa kun ei itse tarjoa mitään muuta kuin noutoa, kaikki muu pitää kysellä erikseen. On se vaan sellanen hupsu<3


Tässä Lahden upea lyhytkarv.seisoja, hienosti RYP3 (kuva LKK)

lauantai 23. lokakuuta 2010

Perjantaina treeniä

Eilen oli jälleen perusperjantai, eli ensiksi ohjaaja Zumbaan, sitten lenkille ja lopuksi agilityhallille tekemään koirien kanssa jotain kivaa. Valintatalosta käytiin ostamassa evästä itselle sekä koirille niin jopa kulkikin radoilla hyvin. Wau!

Nastalle otin ihan pientä tottista ja viskelin palloa pitkin poikin hallia, kylläpä olikin Nastasta tämä hauskaa.. Mainio kakara, eipä edelleenkään välitä häiriötekijöistä mitään, kaikkein mukavinta on touhuta mamman kanssa<3 Mainio risuturpa, säpäkkä, nopea ja kultainen.

Weppikin kulki erittäin hyvin, ahne pikkuporsas- toivottavasti vire säilyy enskuuhun niin voisin jopa harkita 2-luokan kisoja:)

Huomenna Lahden pentunäyttelyyn katsomaan saksanseisojia, kiva nähdä muitakin niin saa vähän vertailupohjaa miltä noitten kuuluisi/pitäisi näyttää ;)