torstai 6. elokuuta 2009

Wepille nollavoitto möllikisoista:)


No niin, ihmeiden aika ei olekkaan ohi Weppi täräytti mölliradan aikaan -14.68/0 ja vauhtia oli hetkittäin jo ihan hurjasti, eli oikeilla jäljillä ollaan vauhdin hakemisen suhteen, hyvähyvä! Aika haastava treenikaveri tuo nti on, pitää treenata hyvinkin lyhyesti ja lopettaa just siinä vaiheessa kun alkaa olla hauskinta.. Teemana siis nälkä kasvaa syödessä;) Mitään suurenpaa kompastuskiveä radoilta ei löydy, ainoastaan pitää katsoa itseään peilistä ja miettiä miten rakentaa treeni silleen että saa mielenkiinnon sekä vauhdin pidettyä kohdallaan ja samalla pitäisi edistyäkin eteenpäin jonkunverran, huhhuh:) Kuka sanoi ettei koiraharrastus ole stressaavaa?
Ollaan täällä kotipihallakin harrastettu kilpajuoksua hypyille/kepeille (vauhtitreeniä) Wepistä tämä on todella hauskaa, yleensä lentävän palkkauksen jälkeen villiintyy aivan totaalisesti ja hepulin partaalla juoksee kun päätön kana.. Mutta pääasia että homma toimii- jos koira pystyy hakemaan täydestä vauhdista yhdenkin hypyn ja pidettyä vauhdin seuraavaankin niin luultavasti saavutamme tällä tavalla optiminopeuden radallekin? *ristii sormensa*

keskiviikko 29. heinäkuuta 2009

Mikkeli KV 25-26.7

Aamullä lähdimme ajelemaan kohti Mikkeliä vesisateen saattelemana, Savitaipaleella nappasimme yhden missin matkaan eli bc-nartun Tähden. Mikkelissä vesisade senkuin yltyi yltymistään, vettä tuli enemmän kuin laki salli ja ravirata veti;) Ensimmäisenä kehässä oli Weppi, tuomarina Esko Nummijärvi, varsin jämpti setä ja ei ollut mikään jakokone Erin kanssa, Wepistä kumminkin tykkäsi ja ainakin karvanmitalla hävisi voittajalle:)

Arvostelu tässä: Erinomainen rotutyyppi, hieman korkeajalkaiselta vaikuttava, jolla kaunis pää, hyvä selkä ja häntä . Hyvä rintakehä. Eturaajat hieman pukkijalkaiset, takaraajat hyvät. Karvanlaatu hyvänlaatuinen mutta hieman puutteellinen tänään. Tuloksena VAL ERI2 PN2 ja VACA

Iltapäivällä aivan Gert Christenssenin viimeisenä arvosteltavana rotuna oli bortsut, bordercollieita oli 35kpl ja ERIä jaettiin n. 8kpl.. Huhheijaa, taso oli ainakin näin kentänlaidalta katsottuna parempi mitä tuomari antoi ymmärtää;) Suurempia odotuksia ei kehään mennessäni ei ollut, eipä sitä itse pysty tuomarin mielipiteeseen vaikuttamaan, ajatuksena olikin vain että esitetään koira niin hyvin kuin osataan ja lähdetään sitten kotia kohti. Yllätyksekseni Tähti sai ERIn ja oli loppujen lopuksi PN4, lopputulos miellytti minua ja toivottavasti myös koiran omistajaa;) Kehänlaidalta tiedettiinkin kertoa että olen aikoinani esittänyt kyseiselle tuomarille Lappeenrannassa bortsuja ja tienannut sekä ROP/VSP pystit handlaamilleni koirille. Enpäs muistanutkaan tämmöistä faktaa ollenkaan, olen ollut luultavasti niin pilvissä että on mennyt korkealta ja kovaa ohi:)

Olipas mukavaa olla vaihteeksi muidenkin koirien puikoissa, kesänäyttelyistä viis, päivän paras riemu oli se kun sai muiden koirat esiintymään ja pärjäämäänkin kovassa kilpailussa. Kysymys kuuluu että mistä saisi seuraavan projektin? Jos jotakin kovasti toivoo, se saattaa myös piakoin toteutua...;)







Paikallien napakettu Weppi :)

maanantai 20. heinäkuuta 2009

Kesäterveisiä Herajärveltä.

Lilly

.. Ajattelin lisätä blogiini muutaman kuvan myös kavioeläimistä, rakkaita harrastuskavereita nekin;) Uittamisidea lähti siitä kun Hollantilaiset halusivat kuvata kesäistä Suomea ja eritoten hevosia, tälleenhän ne molemmat yhdistyivät kivasti;) Tuloksena hauska ja aurinkoinen iltapäivä sekä täysin palanut selkä.. Hevoset kyllä nautiskelivat kovasti hellepäivän vilvoituksesta, tämä minun ratsuni "Diiva" päätti uida jo siinä vaiheessa kun muut kävelivät tyynesti vierellä.. *nauraa*

Seuraava koiratapahtuma onkin Mikkelissä lauantaina, tuomarina Esko Nummijärvi ja pkk podengoja on ilmottautunut 5kpl. Eli periaatteessa jokaiselle olisi kotiinviemisenä rusetti kun kolmesta nartusta yksi vetskuissa ja 2 valioluokassa;) Tilastonvoimaan kun uskoo niin seuraavasta pitäisi tulla jo käsipäivää, niin kivasti on tämä näyttelyvuosi on mennyt. Vahvistuksena on BC-narttu Peuhuliinan Tähtitaika joka kilpailee valioluokassa. Tuomarina toimii Gert Christensens. Ihana päästä vihdoin ja viimein puikkoihin muidenkin koirilla, handlaus on mun juttu jo vuodesta 1992;)

Meni ja uppos;)

Kauniit naiset rannalla eli Diiva ja Lilly

sunnuntai 12. heinäkuuta 2009

Match Show 12.7

Reiska

Tänään järjestettiin Luumäellä mätsäri, joka oli Luumäki messujen yhteydessä. Yllättävän paljon oli porukkaa saapunut paikalle ja suurin osa koirista taisi olla jotakin muita kuin paikallisia. Auringon paisteessa nautiskeltiin kolmatta tuntia ennen kuin homma saatiin pakettiin. Weppi voitti yllätykseksi pienet koirat ja oli lopulta BIS3. Esiintyminen oli "ihan jees" mutta selkeesti valeraskaudestesta johtuen viimoinen silaus puuttui esiintymisestä. Tai sitten tämä "Ukkopekan Juustomakkara" oli neidon mielestä ällöä;) Mutta mukava oli nähdä koiratuttuja täältä Luumäeltäkin, harvemmin oman kunnan alueella mitään järjestetään.


Eilen kävin heppatallilla piinaamassa pitkästä aikaa itseäni kentällä, selkeesti tuosta "maastossa rallattelusta" on istunta kärsinyt, nyt tarvii tehdä töitä että saa istunnan paremmaksi. Ihanan heppojen lisäksi tallilta löytyi Reiska, jossa on fifty/sixty bordercollieta ja flättiä. Todella hienokäytöksinen ja vilpitön nuori herra joka tykkää olla monessa mukana, tulee hyvin juttuun niin kissojen,koirien, hevosten ja ihmisten kanssa. Kovasti tykkää noutaa ja uida, mutta äidin puolelta taitaa tulla tuo reakointinopeus, käskyt otetaan täytäntöön heti- eikä vasta sitten kun ollaan käyty nostamassa jalkaa;) Tosi kiva tapaus, Chiqi-äiti ja Casper-iskä voivat olla tyytyväisiä jälkikasvustaan, vaikken itse ole vieläkään antanut siunaustani tapahtuneelle romanssille;)




Reiska poseeraa

keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Häntä suorana kohti 0-ratoja..


Aloitin taas treenamisen uudelleen Wepin "äitiysloman" jälkeen, olin jo niin varma että pentuja tulee, mutta hyvin nuo valeraskausoireet hämää vanhaa kettuakin, ehkä nyt on viimeistään todettava tyhjäksi kun päiviä takana 52, ja ei mitään kummempia muutoksia fyysisesti. Harmi.

Mutta eihän me lannistuta- nyt vaan uutta matoa koukkuun agilitykentällä, päästiinkin treenaamaan aivan unelmaryhmään, olen todella mielissäni tästä käänteestä. Aijemmin treenasin "omatoimiryhmässä" nyt meillä on valmentaja joka ruoskii ja piiskaa meitä ohjaajia parempien tulosten saavuttamiseksi. Olinkin tiistaina aivan paineessa, koska huhtikuun jälkeen ei olla esteisiin koskettu ja nyt vielä uusi ryhmä edessä.. Hyvinhän ne treenit meni ja olemme tervetulleita vielä uudelleenkin;)

Tyytyväinen olen koiraani, on innokas ja menee sinne minne näytetään. Vauhtia haluaisin vieläkin lisää, 6-vaihde on vielä hukassa kentällä, mutta pupujahdissa on sekin vaihde nähty. Ohjaaja voi katsoa itseään peiliin ja miettiä miten saa vietin kohdalleen kentällekin, odotan innolla jäniksen metsästyskautta ja toivon saavani oman onnen käpäläni treenikassiin;)




maanantai 22. kesäkuuta 2009

Mikäs siitä sitten kasvoikaan;)



Weppi n. 7vkoa (Kuva kennel Irezumi)

Selailin tänään Wepin nuoruuden kuvia, hassua miten koira onkaan muuttunut niin paljon, vaikka itsestäni se on pysynyt lähes samana kokoajan;) Mukava koira ollut kokoajan, mitään eriskummallisia "murkkukausia" ei ole ollut huomattavissa, ainoana miinuksena on nämä valeraskaudet, jotka pistävät pienen pään aivan sekaisin. Kova tyttö päivystämään nuppolankujan liikennettä 16.00-20.30- ruuan jälkeen vahtivuoro loppuu, ja silloin etsii mukavaa paikkaa sohvanselkänojalta;)

Nyt on kotonakin "verkkokepit" ja kivasti hakee aivan itse aloituskulmaa, päivittäin treenataan ja vaikeutetaan parin meetwurstinpalan verran.. Tavoitteena täysin itsenäiset, nopeat ja virheettömät kepit- nyt ainakin näyttää hyvältä ja tekniikka on oikea.

Eilen käytiin korkkaamassa terassikausi muumilimpparilla, menossa mukana Wepin lisäksi Heidi ja Niko koirineen eli bisonit Uuno ja Iina. Mukavasti iltavierähti mieluisassa seurassa, naatiskeltiin auringosta ja juomista, kuka täytti lasin milläkin;) Tästä se kesä alkaa kun loma loppuu..


Weppi kesällä 2008



maanantai 15. kesäkuuta 2009

Riika KV, Latvia 13-14.6




..Ei taida Suomesta löytyä tuollaista saarlossia...

Terveisiä Latviasta, huima reissu takana, ihanaa olla kotona ja sertejä löytyy kaksin kappalein, niin ei tartte ihan heti lähteä uudelleen;) Matkaan lähdettiin Lahdesta King Tourin kuljettamana, siitä laivalle ja kohti Riikaa hotelli Tomoa. Lahdesta tuli myös kyytiin upean näköinen flätti herra, ja koirasilmäni oli oikeassa, "Esko" pokkasi sunnuntaina BIS1 pokaalin!!! Wau!!

Matkaseurueemme koostui 22 ihmisestä ja erirotuisesta koirasta, rotukirjo oli saksanseisojasta Lhasa apsoon, hyvin tuntui kaikilla menneen ja kukaan ei tainut tittelittä tulla takaisin. Bussistamme löytyi siis BIS1 flätti, BIS5 dalmis ja RYP5 podengo elikkäs Weppi;) Meno matkalla pysähdyimme supermarketti Rimissä ja siinä oli toinen bussilastillinen suomalaisia kissaihmisiä.. Nauratti vietävästi kun halusivat silitellä Weppiä, olenkin ollut sitä mieltä jo pitkään että ripaus kissaakin tuosta koirasta löytyy;) Myöhään illalla olimme hotellilla ja aikaisin aamulla lähdimme näyttelypaikalle.

Näyttelypaikka oli SKONTO HALL joka oli todella siisti halli, tilaa löytyi ja kehät olivat avaria. Parkkeerasimme tavarat rauhalliselle paikalle ja viereiseen leiriin tulikin Geir Nordahl Pedersen vaimoineen Norjasta. Geir lähti arvostelemaan kehään ja me jäimme pitämään seuraa hänen viehättävälle rouvalleen todella jäykällä englannilla. Rouva selitti ummet ja lammet koiristaan ja itsestään, me vain Kirstin kanssa nyökyteltiin ja sanottiin että jees,jees... Lontoon kurssi olisi kyllä pikaisesti paikallaan;)

Kirsti kävi ensiksi nappaamassa bordercollie Lordille cacibit ja sertit, vasta myöhään iltapäivällä pääsin itse kehään Gerard Jippingille joka arvosteli podengot myös euroopan voittajassa tänä vuonna. Odotuksia ei ollut, kysyi aluksi koiran ikää ja sanoin että juuri tänään täyttää 3vuotta- ja arvostelun päätteeksi tuli onnittelemaan ja sanoi että nyt on kaksi syytä juhlia ja läiskäsi cacibit ja sertit kouraan. Hauska mies. Ryhmän otti sunnuntain tuomari eli juuri kyseinen norjalainen, sijoituksia ei lauantaina meillä eikä muillakaan bussilaisillamme ollut.

Sunnuntai aamuna saimme nukkua pitempään, 11.30 lähti bussi kuljetus näyttelypaikalle. Olimme Kirstin kanssa hauskasti vierekkäisissä kehissä ja samalla kellonlyömälläkin. Alkoi perhosia olemaan vatsassa minullakin ennen kehää, ja olin aivan varma että jääp cacibit pöytään, mutta huoleni oli jälleen aivan turha, Weppi esiintyi todella iloisesti ja eihän siitä voinut olla tykkäämättä;) Pedersenkin muiskautti pusun Wepin kuonolle kun on niin nice and very happy dog. *nauraa* Hän sanoi muistavansa koiran myös eilisestä ryhmästä, mutta muistutti, että kilpailu on aina uusi, eikä hänen tarvitse tykätä samoista koirista kuin kolleegansa, näinhän se on.. Todella jämptin oloinen tuomari, perusteli jokaisen koiran kohdalla päätöksensä, pysyi todella hyvin aikataulussa ja oli aidosti kiinnostunut koirista, Suosittelen;)

Iltapäivällä olikin ryhmien aika, 5ryhmän otti Philip John joka kasvattaa shelttejä ja collieita, ja arvelin isonkehän olevan ihan tyypillinen läpijuoksu ja käsipäivää.. Mutta kappas vaan, podengo pääsi täydestä ryhmästä 10joukkoon Malamuutin, huskyn, samojedin, pomeranian, shiban, faaraokoiran, kleinin sekä jokusen muun kanssa. Siinä sitten peräkanaa juostiin aikamme ja laitettiin jälleen koirat seisomaan, itse olin faaraokoiran ja pomeranian välissä ja tuomari tuli minua kättelemään ensimmäiseksi, annoin koiralle palkan ja lähin painelemaan kehänauhojen alitse "kotia kohti" ja kehäsihteeri lähti juoksemaan minun perään että dont go, run a ring!! Mie olin ihan pysäkillä että mitä hittoa täällä nyt tapahtuu, ei pysty ymmärtämään, pönötin siinä ihan tutkalla, ja sitten tajusin katsoa tuomaria joka odottelikin meitä ruusuke kädessä, ei hitto että nauratti moinen koomailu.. Sattuuhan sitä paremmillekin;)

Ryhmän kruunasi kaverini samojedin ryp1 sijoitus, vannotin heille aikaisemmin että jääkää ihmeessä ryhmiin, mustamies varmasti nostaa! Hienoa olla oikeassa. Ryhmän jälkeen rotutuomari rouvineen tuli myös kohteliaasti onnittelemaan, Pedersen paukutteli henkseleitä kun 3/5 sijoittuneista oli hänen valitsemia Roppeja.

Mukava lopetus näyttelyviikonlopulle, ja voin taata että "itäblokkiin" en vähään aikaan lähde, senverran mukavuuden haluinen olen hotellin, aamupalan sekä ruuan suhteen;) Kaikki oli kumminkin ookoo, mutta kun on tottunut Prismaan ja saa Siwan niin jotain siitä välistä puuttuu. Madventure kiittää ja kuittaa.





Weppi 3v ja LV MVA

Sekä RYP5